Rosita ja Hasse kävivät pienissä ratsujousiammuntakisoissa.
Kun ratsastin radalta, Ramona nojautui minua kohti Hassen lapaa vasten, punoi sormensa sen harjaan ja hymyili leveästi. Vastasin hänen hymyynsä yhtä iloisesti ja tuuletin ihan pienesti ravistamalla tiukkaan puristettua nyrkkiäni rintani edessä. Ratsujousiammuntaratani ei suinkaan ollut mennyt täydellisesti, mutta ei se haittaa. Se oli mennyt siitä huolimatta erinomaisesti
"Se oli ihan tosi hienoa!" Ramona kuiskasi kiihkeästi, ihan varpailleen nousten, päästäkseen lähemmäs minua.
"Niin oli!" kumarruin kuiskaamaan yhtä innoissani ja ajattelin, että harvoin näin siskoni noin jännittyneessä mielentilassa, hypähtelemässä päkiöilleen. Yleensä Ramona käyttäytyi melko hillitysti.
Samassa näin Holgerin kävelevän meitä kohti katsomon suunnasta. Vilkaisin häntä Hassen harjan ylitse katseellani häntä siskolleni osoittaen, ja Ramona ryhdistäytyi heti. Hasse ei välittänyt tunnelman muutoksesta, vaan lepäili tyynenä ja toinen takajalka ilmassa allani.
"Noni!" Holger sanoi ja tarttui Hassen ohjiin, joita pitelin käsissäni sen selässä, niin kuin omistaja ikään.
"Noni", vastasin hänelle, enkä tehnyt elettäkään laskeutuakseni hevosen selästä, vaikka hän sitä odotti.
"Noni, tule nyt alas", Holger sanoi lopulta ja kurtisti tummia kulmiaan minulle.
"Noni, päästä Holge irti", vastasin hänelle. "Sä estät mua ratsastamasta mun hevosella."
"Meidän hevosella", Holger korjasi.
"Niin. Mun ja Ramonan hevosella, Holge. Ei sun hevosella."
Holger päästi irti, vaikka siristelikin minulle silmiään. Hän tarjosi käsikynkkäänsä Ramonalle, joka tarttui siihen. Äskeisestä lapsellisesta innostuksesta ei näkynyt siskossani jälkeäkään. Hän hymyili ylimielisen näköisesti minulle, nakkeli sitten hiuksiaan ja lähti kihlattunsa käsipuolessa kohti katsomoita toivottaen minulle vain lyhyesti onnea seuraavalle radalle.
Ajattelin, että äskeinen rata oli mennyt hyvin. Saattaisin jopa sijoittua. Mutta seuraavalta radalta ottaisin voiton, vaikka se olisi viimeinen tekoni. Holgerin ei tarvitsisi päästä illalla mutisemaan Ramonalle, että kyllä olisi hopea kullaksi kirkastunut, jos hän olisi vain saanut ratsastaa. Hasse ei edes pidä Holgerista erityisesti: kunhan ottaa porkkanat tarjottaessa.
Hasse haukotteli. Nyt kun Holger ei ollut pitelemässä sitä, laskeuduin sen selästä. Nojasin sen lämpöiseen kylkeen ja katselin miten kilpakumppanini suoriutuivat ratsujousiammuntaradoistaan. Minun seuraava luokkani olisi noviisiluokka, mutta vielä joskus minä ja Hassekin olisimme yhtä hyviä kuin nuo oikeiden luokkien kilpailijat. Mutta tänään riittäisi, kun saisimme voiton siitä noviisiluokasta. Se oli silti yksi voitto enemmän kuin mitä Holgerilla olisi ikinä elämänsä aikana. Hän ei ollut voittanut kuin Ramonan, ja hehän olivat vasta kihloissa. Ramonalla oli varmasti paljon aikaa tulla järkiinsä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti