Black Magic Mile

 Joosefin ja Oljon tarinassa Black Magic Mile juostiin vasta 12.11.2020, Marraskuun Murkkujen jälkeen.

"Älä ylpisty", Gunnar kehotti pilkettä silmäkulmassaan kun hymyilin itsevarmasti Oljon kärryllä. Hän mutisi Oljolle rauhoittavia kehuja napatessaan yllättävän ketterästi kiinni sen ohjista.
"En en", vastasin vähättelevästi. En oikeastaan ollut juttutuulella. Vaikka en voinut lakata hymyilemästä, se ei johtunut ilosta tai kuplivasta jännityksestä, eikä varsinkaan Gunnarin epäilemästä ylpistymisestä. Olin kauhusta kankea. "Mulle on pääasia, että mä voitan sut ja Bonnien, Markus", sanoin leikilläni. Markus, joka ei ollut sen enempää juttutuulella hermostuksissaan, tuhautti nenäänsä Bonnien pääpuolesta ja loi minuun häijyn katseen.

Marraskuun Murkusta oli tullut kymppitonni rahaa, enkä ollut vieläkään päässyt yli siitä. Olin ilmoittanut Gunnarille, että Oljo ei juokse enää tänä vuonna. En halunnut rasittaa sitä liikaa, enkä pilata sen ensimmäisen kilpavuoden statistiikkojakaan. Saati sitten omiani: saattaisin pian oikeasti olla rahan arvoinen vuokrakuski. Gunnar oli kuitenkin muistuttanut terävästi, että Oljo oli jo ilmoitettu vielä muutamaan lähtöön, ja että nyt sitä kannattaisi viedäkin, kun oltiin porukalla lähdössä. Vaikka epäilin, että Gunnar tahtoi Oljosta oikeastaan kirittäjän Bonnielle, en silti tohtinut vastustella.

Joten tässä sitä oltiin.
Odottamassa viimeisiä minuutteja ennen hevosten esittelyä.
Black Magic Mile oli alkamassa.
Bonnie ja Oljo, kaksi samannäköistä ja saman ikäistä tammaa, juoksisivat pian taas toisiaan vastaan isoista rahoista.
Ihme, että Markus halusi vieläkin lähteä lauantaisin yhdessä kaljalle.

Aika eteni sykäyksittäin. Yhdessä vaiheessa yritin hengitellä rauhassa tarkistaessani, että kypäräni ja ajopukuni oli ojennuksessa. Kilpailin Wäckelinin puvussa, kuinkas muutenkaan. Seuraavassa vaiheessa puristin jo hyödyttömästi ohjaksia Bonnien perässä ravaavan Oljon kärryillä. Sydämeni hakkasi vieläkin lujempaa, kun kuulin, miten kuuluttaja sanoi sekä Oljon että minun nimeni oikein tällä kertaa. K. Happy Creaturea ohjastaa Joosef Kurjenharju. Happy Creature juoksi viimeksi voittoon Marraskuun Murkuissa.

Aika pikakelautui taas siihen pisteeseen, kun kuulin ne sanat, jotka saivat vereni kuplimaan. Yksi. Kaksi. Aja. Ja minä ajoin voitosta, vaikka jäimme hankalaan paikkaan ninitralaisten taa.

Tiesin, ettei Oljo laukkaa. Tiesin, että vaikka kuinka painostaisin sitä suorilla ulkoradalla, se pysyisi ravissa. Matkaa oli vain maili. Oljon kaviot nielivät metrejä nopeasti. En ehtinyt sääliä hevosta; siihen matka oli liian lyhyt ja liian nopeasti ohitse. En katsonut, kenen kaksi hevosta ohitimme. Näin vain ninitralaisten kuskien selät ja tiesin, että noiden ohitse minun on pakko päästä. En ehtinyt edes ilahtua, kun toinen hevosista hyytyi heti ensimmäisessä kaarteessa: oli kai hapoilla. En tunnistanut hevosta, joka nousi jäljelle jääneen ninitralaisen rinnalle loppusuoralla samaan aikaan minun ja Oljon kanssa. Omituinen väkivaltainen kilpailuhenkisyys nosti minussa pelottavasti päätään. Näin mielikuvissani, miten löisin Oljoa ja nakkaisin sitten piiskan jomman kumman kilpakumppanimme kavioiden alle. Onneksi mielikuva tuntui kamalalta jo sillä ohikiitävällä hetkellä, kun ajattelin sitä.

Maaliviivalla en tiennyt, kuka meistä oli ollut ensimmäisenä perillä. En voinut olla katkera sille ninitralaiselle. Oljo oli juossut varmemmin kuin koskaan. Vaikka olisimme kolmansia, Oljo oli voittanut tuhansia euroja ja tehnyt hyvän ajan. Sitten kaiuttimista kuului: "ja ensimmäisenä maalissa Happy Creature, toisena Coronation Burn, Oxalis Ach, Rest In Speed... Ja niin edelleen. Ohjat meinasivat väkisin livetä käsistäni yhä uudelleen, eikä Oljo olisi meinannut sen vertaa hidastaa, että sen selkään saatiin mustanoranssi voittoloimi. 

 

Päivä oli pitkä vielä voittomme jälkeen, mutta vielä kotimatkallakin istuin korvat soiden ja äimistyksestä mykkänä autossa. Nyreä Markus ilmoitti, että minä tarjoaisin vähintään hänelle ruuan, kun pysähtyisimme puolimatkassa syömään jotain. Minä vain nyökytin.

Joelin talli

Hassen karsinan ovessa oli sellainen kokoon taittuva teline, johon satulan sai laskettua käsistään. Se oli varmaankin tallin ainoa mukavuus. Nostin satulan Hassen selästä siihen telineeseen, enkä saanut millään katsettani irrotettua siitä. Vaikka tiesin tarkasti tuijottavani ihan tavallisen satulan takakaarta, en saanut liikutettua silmiäni. Inhosin sitä satulatelinettäkin, kun inhosin niin koko tallia. Satulahuone oli niin kylmä ja kostea, että fleeceloimi oli pakkasaamuina jäästä kova. Ainoa satulamme oli mennyt lyhyessä ajassa niin kamalaksi koppuraksi, etten edes harkinnut uuden ostamista. Ei tänne, ei tälle tallille. Ihme, ettei Hassella ollut riviä, kun se oli seissyt koko syksyn mutalutakossa, jota kutsuttiin tarhaksi.

Riistin katseeni satulasta ja hengitin syvään saadakseni voimia vielä suitsien ottamiseen hevoseni päästä ja sen karvan harjaamiseen. Tallin kunto ei ollut varsinaisesti Joel-isännän syytä. Tiesin, miten kovasti hän yritti. Aina kun isäntä vain jaksoi, hän oli korjaamassa ja laittamassa mitä milloinkin tallissa tai tiluksilla. Karsinat oli aina viimeisen päälle siivottu. Joel ei vain sanonut ääneen sitä, minkä me harvat yksityisenomistajat tiesimme. Hänellä oli rahat loppu, niin kuin terveyskin. Niiden takia talli ajautui koko ajan huonompaan jamaan, ja kun yksikään järkevä ihminen ei hevostaan enää tänne tuonut, toivo toipumisesta oli turhaa. Voi miten mielelläni minäkin olisin lähtenyt Hassen kanssa, mutta en voinut yksin tehdä sellaisia päätöksiä.

Hasse parka. Säälin sitä hiljaa harjatessani sen kaulaa. Se seisoi yöt kosteusvauriolta haisevassa karsinassaan ja päivät lutakkohaassaan kaikkien omistajiensa takia, minunkin. Ramona oli sitä mieltä, että Joelin talli oli ihan hyvä Hasselle, sillä se sijaitsi melko lähellä Ramonan ja Holgerin kotia. Tino puolestaan ajatteli tätä nykyä, että halvin karsina on paras karsina, sillä eipä hän enää ymmärrettävästi Hassea käynyt katsomassakaan. Minun oli oltava Tinon kanssa samaa mieltä rahatilanteeni vuoksi, mutta jossain täytyi kulkea raja. Katto Hassen karsinan yläpuolella oli painunut. Jos tuo tuolta putoaisi hevoseni niskaan, niin itseämme saisimme syyttää...

Kymppitonni

 Oljo voitti 10 000 euroa Karoluksen raveista.

Oljo ei ollut sellainen rauhallinen tammaa, jonka karsinassa tavallisesti istuisi väkeä. Tiesin olevani uhkarohkea, kun olin siellä. Silti kyykötin selkä ovea vasten sen kavioiden ulottuvilla. Se söi juuri heiniään, joten se oli rauhallisimmillaan. Silti kavahdin hieman joka kerta, kun se astui lähemmäs minua. Toistaiseksi se oli kuitenkin tahtonut ainoastaan poskisilityksiä, mutta vain muutama hipaisu kerrallaan.

Minulla oli kakkostililläni yli kymmenentuhatta euroa rahaa. Se oli Oljon tili. Aamulla minulla oli ollut siellä vain vähän tonnin päälle, sillä sen verran Oljon voittorahoista oli jäljellä ostettuani sille oman hiittikärryn. Kymppitonnin Oljo oli juossut sinne aamupäivällä. Yksistä pikku raveista.

Kymmenentuhatta oli iso summa. Minulla ei ollut koskaan ollut sellaisia rahoja. Painoin pääni käsivarsieni varaan miettiessäni, mitä sillä saisi, mutta säpsähdin taas Oljon liikahtaessa. Käytetyistä autoista saisin valita minkä ostaisin kymppitonnilla. Jällivaarassa kymppitonni oli myös yli kymmenesosa rivitalokaksion hinnasta, joten kymppitonnin omistamalla saisin pankkilainan omaan asuntoon. Kymppitonnilla saisi vaikka miten monta lomamatkaa. Kymppitonnilla maksaisi melkein kahden vuoden vuokrat!

Oljo laski taas päänsä silitysetäisyydelle. Kavahdettuani silitinkin sitä. Se katsoi minua toisella silmällään ja mielestäni sen ilme oli luottavainen toisin kuin minun ajatukseni sitä kohtaan sen karsinan pohjalla kyykkiessäni. Puristin huuleni tiukasti yhteen ja räpyttelin silmiäni. Voi Oljo, minun Oljoni. Sillä ei ollut aavistustakaan, että se oli juossut kymppitonnin ihmisrahaa. Se oli saanut palkaksi vain muutaman hassun porkkanan, ja koko kovan työn se oli tehnyt tyytyväisenä vain niiden eteen. Kilon porkkanapussi  maksoi Jällivaaran marketissa euro neljäkymmentä, eikä Oljo ollut edes saanut koko pussillista. Laillisesti sen rahat olivat minun, mutta miten minä voisin ne käyttää?

Karsinan oven avautuminen tuli yllätyksenä. Oli hyvää onnea, etten kaatunut tallikäytävälle pitkin pituuttani, vaikka nojasin ovea. Sen sijaan oli huonoa onnea, että pyllähdin Markuksen varpaille. Tai no, miten sen nyt ottaa. Olisin voinut päätyä istuksimaan Gunnarinkin varpaille. Markuksen kasvot kääntyivät yläilmoista puoleeni väärin päin kulmat kohollaan.

"Aa. Nyt mä ymmärrän", hän sanoi.
"Mä takaan, että sä ymmärrät väärin", vakuutin hänelle.
"Ei kun kyllä mä ymmärrän ihan oikein. Vai on teillä tämmönen suhde. Vai sillä tavalla. Vai asutte te sitten yhdessä. Ei ihme jos voittoja ropisee."
"Ei, Markus, vaan mä odotin sua. Mä oon pitkän aikaa yrittäny keksiä, miten mä voisin istua sun sylissä, ja nyt mun toive viimein toteutui."
"No tuu sitten ylemmäs. Ei kun oikeasti. Mene nyt pois siitä. Sä istut mun kengät linttaan, ja sitä paitsi ei ole normaalia istua toisen miehen kengillä. Varsinkaan kun sen jalat on niissä."

Nousin ylös katsomatta Markukseen. Kuulin takin rahinasta miten hän pudisti päätään ennen kuin kopautti väkirehut sangosta Oljon ruoka-astiaan. Pyyhin vaivihkaa silmiäni Oljon harjajouhiin.

"Ruokarauha olis kova sana", Markus huomautti. "Hei -- itkeksä?"
"No en! Tietenkään! Mä vaan katoin onko rintaremmi oikeesti katkassu näin paljo näitä jouhia!"
"Jaa. Mä ihan luulin et sä itket kun sä katoit aika läheltä niitä todella pitkiä rintaremmin takia ihan selkeästi katkeamattomia jouhia", Markus sanoi kuivasti.
"Niin, mä en yhtään ihmettele että sä näet omiasi."
"Tuu ruokkimaan avuksi."
"Enkä. Mä en oo töissä täällä. Mee nyt siitä. Mä haluan tutkia vielä vähän näitä jouhia. Mä aloin vaan äsken ajatella niiden katkeamista, kun Oljo sai... Niin paljo... Rahaa. Ja kun se saa palkaksi pelkkää porkkanaa..."
"No niin. Okei. Joo. Jotkut kyllä kiinnostuu just sillon kattoon jouhia tosi läheltä... Yleensä kyllä pikkutytöt, Joosef, pillittävät pikkutytöt!"
"Mee jo pois."
"Joo joo!" Markus hyrisi mennessään ja huusi vielä perään: "lauantaina sit hiitille! Tuuksä huomenna?"
"En tuu, tällä on kävelytystä vapaata vaan!"

Säpsähdin, kun Oljo värisytteli selkänahkaansa syödessään. Laskin kuitenkin vielä käteni sen kaulalle, vaikka sillä oli puoli naamaa ruokakipossa, jota se saattaisi ihan hyvin puolustaa minulta. Silitin sitä ja se oli pehmoinen. Päätin säästää sen rahat. Oljoa ostaessani olin ajatellut myyväni sen sitten pois, ellei juoksu kulje, mutta nyt minun ei tarvitsisi. Sillä olisi kymppitonni omaa rahaa, jolla se maksaisi itse karsinavuokriaan, mikäli tulisi tiukkaa.

Lähdin hiljaa pois karsinasta, mutta en tekemään muiden puolesta ruokintahommia, vaan kotiin.

Karoluksen lähtöselostus

Oman tallimme kasvatti näytti mistä se on tehty ja johti koko matkan pitäen täpärästi voittoon saakka. Rest In Speed teki hyvän juoksun johtaneen rinnalta ja hävisi täpärästi voittaneelle. K. Bad Pig lähti haastamaan vauhdilla liikkeelle lähtenyttä K. Happy Creaturea ja laukkasi lyhyesti. Laukan jälkeen teki hyvän juoksun kuolemanpaikalla juosseen takana mutta ei riittänyt haastamaan kärkikaksikkoa Mathematic laukkasi kun rinnalta laukkasi K. Bad Big Pig. Hevonen sai paikan johtavan takaa ja kun kiritilat aukesi ei kiri kantanut kärkikahinoihin. Bonnienné Speed juoksi umpipussissa Mathematicin perässä ja kiritilojen tultua oli maali liian lähellä. Sweet Candy lähti kiertämään 600m matkaa maaliin kolmattarataa ja hyytyi sinne muuten hevonen sai hyvän suojajuoksun. Amery Black kääntyi 400m matkaa maaliin Sweet Candyn perään kun ei saanut vetävää selkää eteen yritti vielä neljättä rataa kiertää mutta kiri ei enää purrut. So Hiragana otti kiriin lähdettäessä lyhyen laukan ja menetti siihen monta sijaa. Siihen saakka tamma juossut hyvin parijonossa. K. Big C ei saanut oikein juoksunkulusta kiinni ja laahasi muiden mukana maaliin. Poetry In Motion oli pyshtyä lähtökiihdytyyksessä ja sen jälkeen tyytyi juoksentelemaan muiden perässä. Oxalis Ach hiljensi rajusti kierroksen jälkeen sisäradalta ja jäi kaikkien muiden perään juoksemaan.