Voittorahat

Tarinan ravit

Eivät olleet bensarahoja ne ravikeskus Nelosen rahat. Niillä sai bensojen lisäksi maksettua ruuat ABC:lla, kun paluumatkalla pysähdyin sinne näännyksissä. Limsankin ostin, vaikka ABC:n linjastolounaaseen kuuluukin mehua. Sen lisäksi niillä sai karkkipussin, josta napsin salmiakkia paluumatkalla, ja silti rahaa jäi yli seitsemänsataa euroa. Ne olivat Oljon ekat oikeat voittorahat, ja vaikka se ei ihan ensimmäisenä maaliin tullutkaan, olin haljeta ylpeydestä.

Olisin halunnut kertoa Oljon juoksusta vaihe vaiheelta yhä uudelleen ja uudelleen kenelle tahansa, joka suostui kuuntelemaan. Parasta oli kertoa siitä, miten olimme menneet Ninitran hevosen imussa loppusuoralla, ja Oljo oli painanut ohjalle ja luimistanut korvansa niin, että olin ajatellut meidän menevän vielä ohi jopa siitä. Se oli kaksivuotias tamma niin kuin Oljokin, ja jälkikäteen kuulin, ettei se ollut vielä juossut kilpaa ennen sitä kertaa. Minun olisi kuitenkin pitänyt mennä Oljon kanssa rauhallisemmin, sillä lopulta se väsyi ja hävisi parilla kokonaisella sekunnilla. Onneksi muu joukko oli ollut kaukana takanamme, sillä muutoin innostukseni olisi maksanut meille monen sijoituksen verran. Vaan oli se Oljon aloittama loppukiri ollut sen arvoista. Kun se olisi iso tyttö, se jaksaisi vielä jonain päivänä loppuun asti. Näyttäisinpä, ettei voittoon tarvittu Ninitran kaltaista vuosikymmeniä toiminutta ja satoja hevosia kasvattanutta ja valmentanutta huippulaitosta. Tarvittaisiin vain yksi Oljo ja yksi Joosef. Niin ja Gunnar tai joku kuskiksi, koska oli ollut kerrassaan erikoista olla yksin raveissa. Ja tietenkään ei ollut ketään edes katsomassa, kun Oljo näytti muille mallia. Vaan kotona minä kerroin kaiken. Varsinkin Gunnarille kerroin, ja Gunnar nauroi ja tarjosi onnittelukahvilla näkkileipää, kun keksit olivat loppu.

Kun Oljon mahtavasta voitosta -- no joo joo, vauvojen lähdön kakkossijasta -- oli kulunut muutama päivä ja ajelin hevosellani pitkää ja rauhallista peruskuntoa kasvattavaa ja ylläpitävää lenkkiä, mietin, mitä hevosen voittorahoilla tavattiin tehdä. Jos en hankkisi niillä jotain merkityksellistä, ne vain katoaisivat vuokriin, ruokiin ja autohuoltoihin sun muihin. Toisaalta Oljo ei kyllä tarvinnut muuta kuin omat kärryt, eikä niitä ollut järkeä kasvavalle vauvalle vielä ostaa. Vaikka olisihan se hienoa myöhemmin niitä kärryjä katsella ja muistaa aina, että nuo minä ostin Oljon ensimmäisillä kunnon voittorahoilla... Vaikka eivät kärryt ikuiset olisi. Pudistin päätäni, maiskautin Oljoon lisää vauhtia ja päätin ostaa sille Tokmannin osakkeita. Jos se vielä voittaisi ja jos sijoittaisin valtaosan sen rahoista, vielä joskus voisin rakentaa sille vaikka tallin sen omilla rahoilla. Tai edes ostaa uuden komean auton, jolla vetäisin sitä ja sen lukuisia lapsia voitokkaista raveista toisiin.