Virvatulen tilan maastoilun jälkeen
Ooh, Karla oli niin hyvä, Karla oli niin eksoottinen, Karla oli lähdössä oikein Norjaan. Pitelin kahvikuppiani toisella kädellä kasvojeni edessä ja katsoin sen ylitse tätä Karlaa välillä Aavaa vilkuillen. Karla nauroi ja kertoili jostain norjalaisesta tallista: työpaikastaan, jossa ei ollut koskaan ollut. Sanoinko jo, että Karla on menossa Norjaan? Itse se ei muusta puhunutkaan. Ja voi, Karla tykkäsi puhua! Hörppäsin kahvista ja mietin, kärsiköhän hän autismista, koska jos hän oli autismikirjolainen, en saisi näin kovasti provosoitua siitä, miten hän jauhoi ja jauhoi ja jauhoi samaa asiaa. Olin ollut keskustelemassa Aavan kanssa hänen islanninhevosmenneisyydestään, mutta sitten tämä Karla oli tullut, ravistanut kättäni niin että se melkein irtosi, ja alannut jauhaa jostain Norjasta. Kaksi kohteliaisuuttani esittämääni kysymystä olivat saaneet hänet oikein vauhtiin.
"Selvä, mutta mä lähden", sanoin lopulta Karlan päälle, kun hän selitti suu vaahdossa jotain vuonoista. "Mun pitää lastata Hasse ja lähtee meneen ennen kun soitellaan perään."
"Mikä hevonen se sun Hasse onkaan, se on tosi erikoinen, mulla on lainassa--"
"Shirenhevonen, kyllä", keskeytin Karlan. "Tosi harmi juttu, ettei ehditty jutella kauempaa. Aava, mä lupaan muistaa etsiä netistä sen sun lapsuudenkodin naapurisiittolan. Jos se on yhtään niin kuin sä kuvailet, se olisi aika taivas: Hassekin viihtyisi siellä."
Likaisia astioita varten oli huoneen nurkassa pöytä. Laskin kuppini sille ja nakkasin pikkulusikan niille varattuun pieneen astiaan. Asettelin kasvoilleni hymyn ennen kuin käännyin vielä vilkuttamaan Aavalle ja vähän sille Karlallekin. Etsin katseellani Bellaa, sillä lähdön päässä olisi ollut hyvä kiittää emäntää vielä kerran ruuasta, matkasta ja seurasta, mutta en löytänyt kuin Miikan, jonka kautta lähetin terveiseni ja toivoin niiden päätyvän perille. Kaiken kaikkiaan minulla oli ollut hauska reissu -- enkä minä Karlaakaan inhonnut. Taisin vain itse olla samanlainen, että olisin halunnut pitää puheenvuoron pitkälti itselläni. Taivas, miten rasittavaa meidänlaistemme kanssa olikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti