Kesäloman aloitus

Rosita ja Hasse olivat vaelluksella Virvatulen tilalla.

"Talutusratsastusta?" kysyin Miikalta nauraen, kun hänen suloisen lyhytpäinen ruunikkonsa käveli Hassen vierellä yhtä uneliaana kuin minun kyömypäinen sotaratsuni. "Miksi?"
"Jos joku haluaa vaikka mennä sitä", hän vastasi olkiaan kohauttaen ja hymyili varautuneesti.
"Kuka muka?" hämmästelin ja päästin ohjista osoittaakseni -- noh -- joka suuntaan. Ympärillämme oli seitsemän muutakin ratsastajaa hevosineen, ja jokainen ratsastaja oli ihan varmasti täysi-ikäinen ja osasi ratsastaa ihan itse. Yksi oli herran tähden itse Kesolan Eeva! Miika itse näytti nuorimmalta, ja myös taitamattomimmalta käsiensä asennon perusteella.
"No vaikka sä?" hän ehdotti mukamas vakavana, mutta silmät tuikkien.
"Mä meen, jos saan ilmaiskierroksen."
"Eiköhän se järjesty. Varsinkin, kun talutusratsastus on ilmaista kaikille."
"Sitten sign me in!"
"Mähän sanoin, että kyllä joku haluaa sitä mennä!"

Miika oli hölmö tahallaan. Pudistin hänelle päätäni ennen kuin ohjasin Hassen kauemmas. Metsäpolun pohja muuttui tasaisemmaksi ja pehmeämmäksi. Olin varma, että pian ravattaisiin. Hasse maiskutteli huuliaan ja haukotteli ennen kuin nyhti polun vieressä kasvavasta nuoresta koivusta tukon lehtiä suuhunsa. Hyvä juttu, että sillä oli kokonaan kuolaimettomat suitset.

Olin toivonut ravipätkää, mutta sain laukkapätkän. Bella muistutti kaikkia turvaväleistä ja rauhallisesta tahdista ennen kuin kuului nostavan laukan kaukana jonon kärjessä. Kesti kauan ennen kuin edellämme kulkevat olivat päässeet nostamaan laukan, sillä heitä oli monta ja jokainen odotti kiltisti turvavälin kasvamista. Nostin itsekin vastentahtoisen Hassen kanssa laukan ravin kautta ja muistuttelin sitä aina välillä pysymään oikeassa askellajissa. Olin hieman kateellinen puoliverisillä ratsastaville, ja oli siellä letkassa yksi mustavalkoinen ponikin, joka liikkuin keveästi ja vireästi. Hasse oli kuitenkin aina Hasse, vaikka se olisi laukannut mieluiten vielä lenkille lähtenyttä shirenhevostakin hitaammin.

Laukan jälkeen iskostin katseeni Kesolan Eevaan ja yritin ujuttautua hiljalleen lähemmäs häntä. Hassella ei ollut paras mahdollinen ohitella muita jonossa, vaikka polku olikin niin leveä, että osa kulki sillä kolmekin ratsukkoa rinnakkain. Hasse oli nimittäin sekä laiska että ystävällinen, ja heti toisen hevosen rinnalle päästyään se olisi kernaasti jäänyt siihen hidastelemaan ja rapsuttelemaan. Komensin sitä kuitenkin marssimaan eteenpäin kunnes saavutimme Kesolan Eevan.

"Ootteko te kisatauolla?" kysyin tervehdykseksi.
"Pienellä joo", Kesolan Eeva vastasi.
"Mä ajattelin, kun mä taisin nähdä teidät viimeksi syyskuussa. Mörkövaarassa. Mä oon Rosita."
"Eeva. Anteeksi, mä en muista sua: kilpailetko säkin kenttää, vai..?"
"En, en. Mä vaan tykkään katsoa."

Kesolan Eeva oli aluksi varuillaan. En tiennyt, johtuiko se Hassesta, joka oli ori, toisin kuin hänen kilpaileva ruunansa Hemmo. Se saattoi johtua myös minusta, sillä Kesola kohtasi varmasti hirvittävän määrän faneja, jotka kärkkyivät ilmaisia vinkkejä ja luentoja. Hän kuitenkin rentoutui nopeasti joko huomatessaan Hassen olevan kiltti, tai minun kärkkyvän seuraa neuvojen sijaan. Mutta vaikka en neuvoja tahtonutkaan ja annoin hänen rentoutua rauhassa ratsastusretkellään, ai miten hienoa oli ratsastaa lyhyt matka maastossa oikean Kesolan Eevan vieressä!! Sisäisesti kiljuin koko matkan ja suunnittelin jo, miten kertoisin Kesolasta Ramonalle WhatsAppissa.

Kun ensimmäinen ja viimeinen hevonen, tukikohdassamme asuvat Rene ja Sikke siis, alkoivat piristyä, tiesin lenkin lähenevän loppuaan. Silloin hengittelin vielä syvään sisääni keväistä metsää ja ajattelin, että vaikka olin kuumissani, väsynyt ja suihkun tarpeessa, asiat eivät voisi olla paljoa paremmin. Oli kesä, kesäloma ja sain olla Hassen kanssa. Olin juuri tavannut Kesolan Eevan ihan livenä ja olin kaukana idiootti-Holgerista.