Mikähän olisi Hasselle parasta?

Kiersin tyytymättömänä Hopiavuoren hevostallin tarhoilla isäntä Eetu Hopiavuoren jalanjäljissä. Pakkasta oli noin satatuhatta astetta. Naamaa kirveli. Eetu oli tympeää seuraa, eikä osannut keskustella: osoitteli vain hevosia, nimesi niitä ja toimitti tallin rutiineista. Hän oli ollut samanlainen mörkö silloin neljäsataa vuotta sitten, kun olin käynyt tallilla pitämässä jotain ratsujousiammuntajuttua. Silloin hamaassa nuoruudessani... Ei kun pari vuotta sitten.

Talli sinänsä oli ihan jees. Tai siis tosi jees. Hassen tallin heinä oli ollut homeessa, kun olin mennyt katsomaan. Se oli ollut viimeinen tikki. Aina siinä tallissa sisäilma oli ollut ihan selvästi pilalla, mutta nyt oikeasti riitti. Olisi pitänyt lähteä jo viisituhatta vuotta aikaisemmin, mutta kun oli muka rahasta kiinni. Eikä ole oma ja hevosen terveys rahasta kiinni, ei saa olla. Pakko päästä muualle. Sisko vastusti, ja hänenhän Hasse puoliksi oli, mutta nyt hänen oli pakko päästää meidät muuttamaan vähän kauemmas hevosen takia.

Niitä tallilaisia siellä vilisi aina silloin tällöin. Aika vähän niitä oli oikeastaan. Siellä meni maneesille esimerkiksi joku kolmen jengi, josta ei ottanut pirukaan selvää, olivatko naisia vai miehiä vai mitä. Kaikilla oli nimittäin ihan samanlainen lyhyt tukka, joka vähän pilkotti pipon alta, sinipipoisella vissiin kihara, ja kaikilla jotkut tummat ratsastushousut ja mustat takit. Kahdella niistä -- pisimmällä ja lyhyimmällä -- oli ihan järkyttävän suuret ruskeat puoliveriset, ja yhdellä sellainen helmenvärinen, mitä ne koukkupolvet nyt ovat, tekke? Tallin puolella oli sitten joku partainen mutta tytönnäköinen ja varsinkin tytön kuuloinen pussailemassa vielä isompaa tupsujalkaista kylmäveristä niin kuin se olisi ollut syliin mahtuva ihmisvauva tai koiranpenikka. Sen mukana oli joku vaalea miesmalli, jonka ottaisin kaupanpäällisiksi, jos tänne tulisin. Oudon oloista, mutta kivaa possea kaiken kaikkiaan. Kohtelivat ainakin hevosiaan hyvin. Osa vissiin liiankin rakastavasti. Ainakin Eetu Hopiavuori katsoi omaa hevostaan niin kuin ylpeä isä katsoo lastaan, tai tavallaan jopa niin kuin kaunista naista katsotaan.

Tuvan puoli ei ollut hyväksi ainakaan minulle. Eikä Hassekaan siitä pääsisi nauttimaan. Siellä oli sekä keksiä että pullaa ja heti se nuori emäntä, se Nelly, työnsi kahvikuppia kohti, että ota ota. Voin kertoa, ettei näitä linjoja pidetä yllä pullaa mussuttamalla. Otin paljasta kahvia. Sitten kun Nelly istui, hän oli kuitenkin ihan normaalin oloinen. Tykkäsi urheilusta. Kuulemma kohta piti televisiokin vääntää päälle. Tour de Ski tuli. Kuulemma joku Oskarikin tulisi katsomaan, ja joku Camilla, mutta Eetu sanoi, että Oskari oli mennyt juuri maneesille. Okei, eli se joku Oskari oli yksi niistä kolmesta samannäköisestä. Tour de Ski kuulosti kuitenkin hyvältä. Jos Hasse olisi asunut täällä jo, olisin varmasti jäänyt katsomaan myös. Olkkarissa näytti olevan isompi televisio kuin minulla kotona, ja urheilun äärellä oli ihan jees tutustua. Siinä näki heti, keitä muut ovat naisiaan. Ja miehiään, tietysti.

Sitten puhuttiin rahasta. Eetu sanoi varmaan hinnan väärin, koska se oli vain hieman kalliimpi kuin Hassen nykyisellä hometallilla. Eetulla oli kuitenkin maneesi, isommat karsinat ja terveen hajuinen talli. En viitsinyt kysyä hintaa uudelleen, koska saisin saman kuitenkin kirjallisena, ja siinä hinta olisi oikein. Nelly ei reagoinut outoon hintaan mitenkään. Ei kai ollut hevosihmisiä, tai ei sitten ymmärtänyt rahasta niiden suhteen. Ihan välkyn olonen hän muuten oli, eli ei ollut kyllä siitä kiinni.

Vähän Hopiavuoren hevostallin pisteet laskivat kyllä siinä kohtaa, kun joku tyyppi päästi jonkin kakaran juoksemaan ovelta haalari päällä keittiöön kuin kotiinsa. Se kakara huusi eetueetueetueetu ja sillä oli asiaa, ja Eetu Hopiavuori nosti sen syliinsä niin kuin olisi normaalia hoitaa yritystään vieras penikka polvellaan. Sen äiti tai lastenhoitaja tuli perästä ja sanoi vain terve. Näiden tyyppien mielestä tuon naisenkin oli ilmeisesti ihan normaalia tulla paikalle, kun hierottiin kauppaa. No, eipä tässä mitään salaista ollutkaan. Nainen valikoi itse kaapista itselleen Polle-mukin ja jälkeläiselleen Muumi-kuvioisen nokkamukin ja alkoi sitten touhata keittiössä niin kuin olisi ollut itsekin Hopiavuoren emäntä. Tai... Mistä sen tiesi? Oikeastaan tuo nainen näytti Nellyä enemmän siltä, että oli Eetun puoliso. Ota nyt näistä tällaisista ihmisistä selvää. Tuo kakara ei ainakaan ollut Eetun oma.

Lopulta Nelly kutsui minuakin katsomaan Tour de Skitä, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Eetulle lupasin, että palaisin asiaan tallipaikan suhteen. Ennen lähtöäni kysyin emännältä (kai?) vielä, että voisinko käydä kylpyhuoneessa pesemässä käteni, eli oikeasti tarkastamassa naamani ulkoilun jäljiltä. Jouduin kumartumaan hieman, jotta näin koko naamani peilistä. Se ei ollut koskaan hyvä merkki, mutta onneksi huulipuna oli edelleen täydellisesti. Puin eteisessä kengät ja kiittelin vielä tutustumiskierroksesta ja kaikesta muustakin kerran eteisessä. Sitten häivyin. Rosita has left the building.