Kolmivuotiskauden avaus

 "Sä teet aikamoista tiliä, poika", Gunnar kommentoi.

En sanonut mitään. Kun avasin trailerin etuoven, kaksi samannäköistä voittolointa -- tämänkertaisen reissun molempien lähtöjen tavarapalkinnot -- putosi sekasotkuna loskaiseen maahan. Potkaisin ne syrjemmälle ja otin nahkaisen riimunarun koukusta. Oljo matkusti irti, niin se pysyi rauhallisena.

"Mäkin tein tiliä", Gunnar jatkoi vilkaisten loimimyttyä. "Mä totosin sun hevosen puolesta."
"Minkälaisen summan?" kysyin ennen kuin kiiruhdin kurkottelemaan trailerin salpoja auki. Kaikesta oli tullut automaattista, ajattelin riimunaru niskassani roikkuen.
"En mä sitä sulle kerro. Tulet pian vaatimaan osuuksia."
"Olisit kertonut, jos olisit hävinnyt rahas."
"Niin olisin."
"Miten sä uskalsit totota?" ihmettelin ja kiipesin traileriin. Oljo tervehti minua puhaltamalla lämmintä ilmaa käsilleni, kun laitoin sille narun. "Siellä oli kuitenkin jotain sata ninitralaista samassa lähdössä", jatkoin peruuttaessani Oljoa ulos.
"Mä en ymmärrä -- terve Oljo! Mitä likka? Mä en ymmärrä, mikä pakkomielle sulla on Ninitrasta, Joosef."
"Mitä nyt sata vuotta ammattimaista hevosenkasvatusta, miljardi jotain ravikuninkaallista tallissa, aina vievät tuhansia euroja kotiin joka raveista, kuskitkin ajavat ainoana ammattinaan ja saavat enemmän palkkaa kuin mä hikoilemalla keittiössä--"
"Joosef", Gunnar sanoi saadakseen minut hiljaiseksi. Oljo pärskähti. "Sä teit viime vuonna yhdellä hevosella muutamassa kuukaudessa kahdensadantuhannen kruunun tilin. Sä yhtä lailla valmensit hevosen, joka voittaa. Jos alkaisit mulle vuokrakuskiksi, säkin tienaisit--"
"En halua."
"Selvä."

Oljo askelsi pää pystyssä perässäni hakaa kohti. Se oli täynnä energiaa kuljetuksen päälle, reppana. Silti se malttoi jäädä aidan eteen, kun sidoin sen löyhästi kiinni. Toki se nosteli jalkojaan ja säpsähtelin pelätessäni sen potkivan, kun tavoittelin suojia sen kintuista. Kun lopulta päästin sen hakaan, se ravasi häntä korkealla kuin olisi täysiverinen, eikä viidelläsataa ostettu hevosenrumilus. Olisikohan sen kasvattaja koskaan luopunut siitä, jos olisi osannut aavistaa sen tienaavan maisemanvaihdoksen jälkeen kolmattakymmentätuhatta euroa melkein saman tien..? Ei kai.

Oljo ravasi  kaksi kokonaista kierrosta. Ajattelin sen kaartavan lopulta heinäkasalle, mutta se tulikin aidalle. Silitin sen päätä otsasta turpaan asti. Hetkeksi se painoi silmänsä kiinni, mutta kavahti taas pian kauemmas ja juoksi pärskien ja pukitellen heinäkasalleen. Hymyilin sen menolle. Oljo oli juossut kahden lähdön mittaisella reissullamme kuusituhatta euroa lisää ja avannut kolmivuotiskautensa kahdella voitolla. Siitä huolimatta hienoin hetki oli vasta siinä: minun katsellessani hevoseni hulluuttelemista. Hevoseni, joka oli kaikesta huolimatta vasta vauva. Taisin pitää Oljosta. Ja Oljokin taisi pitää vähän minusta.

Oljon koikkelehtimisesta huolimatta oli mentävä. Oli traileri purkamatta ja siivoamatta. Tallin pihassakin oli loimenmuotoisia roskia. Olisin tahtonut pitää ne, mutta tosiasiassa minulla ei ollut enää säilytystilaa yhdellekään loimelle Oljon viime vuoden hattutemppujen jälkeen.