Mä ja Faythe oltiin Riitan kaa kisois

Minä olen Ruska ja olen jo käytännössä aikuinen. Ainakin olen niin aikuinen, että menin Faythen kanssa kisoihin ILMAN ISKÄÄ, ja vain Riitta oli mukana. Ja sain tällaisen ruusukkeenkin sieltä. Ja kisasin ihan aikuisten luokassa, kun kerran iskä ei ollut siinä mankumassa, että lasten luokkaan pitäisi mennä. Riitta tietää, että kyllä minä ja Faythe osataan, ja että sen tarvii auttaa meitä vain ilmoittautumishommissa ja sellaisissa ja vähäsen kulkemisessa kun en osaa mennä julkisilla vielä hotellista. Enkä uskalla nukkua yksin hotellihuoneessakaan ihan vielä. 

Kun Riitta oli mukana, ei pelottanut yhtään olla isoissa kisoissa. Faythekin oli niin kuin enkeli, eikä se yrittänyt yhtään purra minua, vaan Riittaa vain, ja sitähän se aina yrittää purra. Laitoin sille itse satulan ja suitset, ja sitten join pillimehua, jonka Riitta antoi. Niin kuin muutkin ihan oikeat kilparatsastajat, menin ihan itse lämmittelemäänkin Faythen, ja Riitta katsoi vain aidan takaa ja näytti peukkua välillä. Kerran se sanoi, että reippaampaa ravia, että ei tänne olla löntystämään tultu. 

Sitten me mentiin helppo C. Meinasin unohtaa tervehtiä tuomaria, kun ihan vähäsen jännitti kuitenkin. Faythe onneksi muistutti. Se ei heti lähtenyt liikkeelle kun käskin, niin muistin siitä nimittäin. Mutta sen jälkeen meni tosi hyvin. Faythe on niin kiltti poni. Se ei tällä kertaa edes pukitellut yhtään. 

Tiesin koko ajan, että Riitta on katsomossa. En kuitenkaan uskaltanut katsoa sitä yhtään kertaa, mutta helpotti tietää, että siellä se kuitenkin on. Piti keskittyä kovasti, että muistan tehdä kaikki kouluratsastusjutskat, ja jos olisin katsonut Riittaa, olisin varmaan unohtanut jonkun pysähdyksen. Mutta muistin kaikki ja Faythe tällä kertaa suostui tekemään kaikki. 

Luokan jäkeen ehdin vähäsen aikaa pussailemaan Faythea, ja sitten iskä soitti Riitalle ja minun piti puhua sille ja kuunnella sen tyhmiä vanhojen ihmisten juttuja. Se kyseli kaikkea tyhmää, niin kuin että menikö hyvin ja oliko Faythe kiltisti. No tietenkin meni hyvin, ja ainahan Faythe on kiltisti! Ihmeellisiä kysymyksiä! Sitten Riitta sanoi, että nyt pitää Ruska äkkiä lopettaa puhelu, kun meidän pitää Faythen kanssa hakea meidän ruusuke! Koska me saatiin ruusuke! Kun me ollaan niin hyviä!

Me voitettiin Faythen kaa kaikki Provandolla

Tiedättekö mitä mieltä iskä on. No väärää mieltä. Se on sitä mieltä, että mä ja Faythe ollaan niin pieniä, ettei me saada tehdä yhtään mitään. Me saadaan esimerkiksi mennä maastoon vain jos iskä on mukana. En saa mennä edes kaverin kanssa, koska iskä luulee, että Faythe on paha poni. Faythe on kuitenkin maailman kiltein poni, eikä se yrittänyt tänäänkään kertaakaan purra, paitsi Riittaa se yritti vähän purra. 

Riitta kuitenkin sanoi iskälle yksi päivä, että haloo iskä. Tai ei se sitä iskäksi sanonut, koska ei se ole sen iskä. Mutta se sanoi että haloo, Ruska on jo vaikka kuinka iso, ja Ruskan (eli MUN) pitäisi siksi päästä ihan yksin kisoihin. Tai no, ei se kyllä sanonut että ihan yksin, mutta Riitan kanssa ilman iskää kuitenkin. Iskä meni ihan punaiseksi poskista ja tuhisi ja möhisi siinä, että kai se sitten pitää päästää, ja niin minä pääsin tänään ekaa kertaa ILMAN ISKÄÄ Riitan kanssa Provandoon kun siellä oli estekisat. 

Menin siellä Faythella 40 sentin radan. En ole koskaan hypännyt millään ponilla korkeampia, mutta Faythella olisin uskaltanut vaikka sellaisia 160-senttisiä, joita iskä muka nuorena meni vaikkei enää uskalla. Faythe on kuitenkin aika pieni, niin ettei se jaksa hypätä korkeampia, joten me mentiin sitten noita 40-senttisiä. Riitta huusi kentän laidalta HYVÄ RUSKA kun menin ohitse, ja tuuletti kun tulin Faythen kanssa pois. Ja minäkin tuuletin, koska oli ihan tosi kivaa hypätä monta estettä eikä vain kahta niin kuin Riitan ratsastuskoululla aina! Faythe pärski ja siinä se sitten yritti purra Riittaa kun Riitta otti sitä ohjasta kiinni että saan tulla alas. Riitta ei kuitenkaan suuttunut Faythelle, kun menin niiden väliin seisomaan ja levitin kädet. Olen kuullut, että joskus aikuiset lyövät poneja, mutta minun Faytheani ei lyö kukaan, ei edes Riitta, vaikka se on sen omistaja. 

Mutta me voitettiin se koko luokka Faythen kanssa. Meidän piti hakea ruusuke, ja en oikein tiennyt kuinka. Olisin halunnut, että Riitta tulee siihen taluttamaan, mutta Riitta sanoi, ettei varmana tule, kun ei se hänen ruusukkeensa ollut. Vähän meinasin, että en sitten hae sitä ruusuketta, kun en uskalla, mutta sitten en olisi saanut sitä kotiin ja näyttää iskälle. Niin että lopuksi hain. Eikä se ollut kovin kamalaa, kun kerran Faythekin sai tulla hakemaan. Sanoin sille palkintojenjakotädille, että älä koske Faytheen kun se on villihevonen ja puree kaikkia paitsi minua, mutta ei se uskonut, niin että Faythe sitten melkein puri sitäkin. Ehdin nippa nappa vetää sen pään sivuun ohjasta onneksi. 

Tarina siitä ku iskä on pyllyhousu ja Faythe melkein kuolee mut ei ihan

 "Mutta mulla EI OO NÄLKÄ!" yritin selittää iskälle, kun se ei tajua mitään ikinä ja on maailman tyhmin ääliö.
"Sitten sä et syö", iskä sanoi ihan sairaan ärsyttävällä rauhallisella opettajaäänellä, jota se käytti minuun tasan käydäkseen hermoille. "Mutta jos sä et syö, sä et mene tallille. Ja missaat sun yllätyksen."
"En mä voi syödä jos ei oo nälkä!" sanoin sille ja pistelin tyhmää kanakeittoa suuhun.
"Jaajaa", iskä huokaisi iskämäisesti ja kääntyi rapsuttamaan meidän Taavia pylly pystyssä.

Vaikka iskä on aivan pyllyhousu, se on reilu kuitenkin. Heti kun olin syönyt ja pukenut, se veti nahkatakin päälle (VAIKKA ON PAKKASTA JA VÄHÄSEN LUNTA!!) ja lenkkarit jalkaan (HUOM EI TALVILENKKAREITA, JA NAUHATKIN OLI AUKI!!). Sitten me lähdettiin autolla menemään tallille Riitan tyä, vaikka ei ollut edes ratsastustuntipäivä. Ajattelin, että se yllätys on varmaan ylimääräinen ratsastustunti, mutta iskä ei sanonut mitään vastauksia vaikka kuinka kysyin.

"Terve", iskä sanoi Riitalle heti kun me mentiin talliin sisään.
"Faythe!" minä sanon Faythelle heti kun me mentiin talliin sisään.
Faythe sanoi ihahaa ja Riitta sanoi jotain että hän laittaa sen valmiiksi. Valmiiksi mihin?
"Eikä kun Ruska saa itte opetella tekemään asioita", iskä mumisi ja rapsutti ensin Faythen niskaa niin kuin koiraa ja sitten omaa silmäänsä. Sitä silmää, jossa ei kasva ripsiä.
"Mä osaan jo laittaa satulan", tuhahdin.
"Näin on", iskä myönsi ja siirtyi kauemmas, kun Faythe yritti purra sitä. Me ei Faythen kanssa tykätä iskästä.
"Missä se on?"
"Mikä?"
"Satula?"
"Ei sille satulaa pistetä nyt. Ootsä Ruska ennen pistäny tommosia?"

Iskä osoitti jotain ihme toppahöskiä, jotka olivat Ruskan vieressä käytävällä. Aika pieniä toppahöskiä. Niiden alla oli loimi, ja sitä en kyllä osannut itse laittaa niin ettei karva menisi huonosti, vaan Riitta tai iskä aina auttoi. Niistä toppahöskistä ei ottanut edes selvää, mitä ne on.

"Noi pitkät menee takajalkoihin. Laitanks mä ne? Ettei toi poni potki sua vahingos? Jos sä pistät noi lyhyet eteen?" Iskä höpisi ihan niin kuin Faythe olisi ikinä tehnyt pahaa kärpäsellekään.
"Mä voin laittaa itte kaikki", ilmoitin. "Jos... Jos Riitta näyttää kuinka ne pistetään."
"Ai mä en saa näyttää?" iskä kysyi.
"No et! Mee sä pois."

Joo ei mitään sellaisia että iskä muka näyttää. Se on jo tarpeeksi noloa että iskä tulee tallille mukaan, kun muut saavat tulla aika usein yksin fillarilla, tai siis ainakin kesällä saavat. Vitsit että kaverit nauraisivat, jos iskä vielä näyttäisi miten jotain toppahöskiä laitetaan.

"Nää on Ruska kuljetussuojat", Riitta sanoi ja kyykistyi Faythen vierelle, mutta ei yhtään taakse, kerta hepan taakse ei saa mennä. Eikä päätä saa pistää sen alle kun nostaa kaviota. Ettäs tiedätte.
"Nää kaikki tarrat pitää olla ulkopuolella. Tohon jalkaan menee tää."

Koska me ei Riitan kanssa olla mitään turhia jätkiä, eikä Faythekaan ole, niin me saatiin nopeasti Faythelle kuljetussuojat ja loimi. Heti alkoi sujua, kun iskä meni jonnekin pihalle siitä jaloista pyörimästä. Riitta nauroi, kun sanoin sillekin niin. Sitten yhtäkkiä tajusin, mitä tässä ollaan oikein tekemässä. Menin nopeasti Faythen eteen seisomaan kädet levälläni niin ettei iskä tai Riitta saisi enää ikinä koskettua siihen.

"Kauanko Faythe on poissa?" kysyin ekana.
"Jaa-a kuule. Varmaan hyvän aikaa", Riitta hymyili.
Katsoin olkani ylitse korvat luimussa tönöttävää ruskeaa ponia. Riitta oli sata kertaa uhannut, että pistäisi sen makkaraksi. Mutta ei kai makkaraksi pistettävälle ponille pistetä mitään ihme kuljetussuojia jos se kerran vain kärrätään teurastamolle? Eihän?
"Mä haluan että iskä tulee!" vaadin Riitalta ja näytin hampaita Faythen kanssa kun se yritti tulla lähemmäs meitä.
"Mikä sun kulta nyt tuli?" Riitta kysyi ja kyykistyi taas, tällä kertaa ihan minun ja Faythen naamojen eteen.
"Mä haluan iskän tänne! Et vie Faythea mihinkään! Mihin se menee? Missä iskä on? Et tapa Faythea!"
"Mitä jeesusta sä huudat hevostallissa?" iskä mölisi tullessaan juuri silloin takaisin sisälle, vaikka ei hevostallissa edes saa mölistä, kaikkihan sen tietää!
"Riitta tappaa Faythen, iskä ostetaan se, mä en tarvi enää ikinä viikkorahaa jos me ostetaan Faythe, ja mä en tarvi synttärilahjoja enkä mitää mut voidaanko iskä kiltti--"
"Hei", iskä sanoi ihmeellisen lempeästi ja meni polvilleen. Se oli aika paljon pitempi kuin Riitta, mutta se kumarsi selkäänsä niin paljon että senkin silmät olivat samalla tasolla Riitan kanssa. Pakkanen kiristi sen vanhoja arpia niin ettei sen silmä mennyt kunnolla kiinni kun se räpytti sitä.
"Hei hei hei", iskä sanoi uudestaan. "Ei oo kulta pieni mistään semmosesta kyse että kukaan tappais sitä ponia. Eikä se edes mee mihinkään kauas. Älä itke. Tuu tänne."
"Mihin se sitte menee?" kysyin kun pääsin iskän syliin, kerta ketään ei ollut näkemässä ja nauramassa siinä.
"Tohon melko lailla naapuriin. Saat kuule harjotella hevosenomistajuutta nytte. Katotaan vaan, niin et jaksa joka aamu kumminkaan mennä talliin vaikka uhoat, ja ton ponin voi palauttaa tänne sitten kun sä kyllästyt", iskä hyrisi. Faythe yritti taas purra sitä, mutta ei yltänyt.
Silitin Faythen nokkaa käsi pitkällä, koska Faythe puree vain iskän ja Riitan kaltaisia ilkeitä tyyppejä, jotka valehtelevat toisille että niitten poni tapetaan.

"Miksen mä voinu vuokrata tätä Riitan tallilla?" kysyin iskältä käsi Faythen kaulan ympärillä. Iskä ei antanut edes minun taluttaa itse, kun hän ja Riitta luulevat että Faythe voi olla muka jotenkin vaarallinen uudessa paikassa. Ei Faythe ole koskaan vaarallinen!
"Siks että sun pitää ihan ite oppia tekemään asioita jos sä muka joskus haluat oman hevosen", iskä mutisi ja melkein laahasi vastahakoista Faythea perässään kohti yhtä tarhaa, jonka yksi täti oli osoittanut Faythelle.
"Voin mä opetella Riitanki työnä tekemään itte!"
"Riitalla on vaan täyshoitopaikkoja, ja tää on karsinapaikka. Täällä sun on pakko tehdä mun kaa hommia. Ja lisäks tänne sä pääset suksilla talvella ja fillarilla kesällä ihan ilman mua -- mutta sitä ei olis pitäny sanoa."
"Miksei?"
"Siks että sä et saa tulla tänne yksinäs ennen kun mä näen että sä osaat olla."
"Olisin mä jaksanu ajaa Riitanki tyä!"
"Sit ne vielä maksaa jotain tonnin ne Riitan vuokrakarsinat."
"Ai eiks me olla miljonäärejä?" (Iskä aina sanoi niin kun joku oli muka liian kallista.)
"Ei. Hyvä jos ollaan tuhatnäärejä", iskä naurahti.
"Mä haluan päästää Faythen itte tarhaan!"
"Ekkä päästä! Meet tonne sivulle siitä ettei se tuu sun päälle!"
"Ei se tuu ikinä mun päälle. Se tykkää musta!"
"Tykkääkö tämä lie kenestäkään", iskä mutisi ja päästi Faythen pimeään tarhaan.

Sinne se paineli häntä pitkällään, minun melkein oma ponini. Ärsytti, etten saanut itse taluttaa sitä, koska tasan olisin osannut. Kauheasti ei kuitenkaan ärsyttänyt, kun kerran iskä oli vihdoin hommannut Faythen minulle... Ainakin melkein. Ja melkein riitti.

"FAYTHE!" huusin sinne hakaan.
"Hys!" iskä sihisi. "Tiedä mitä noi muut hevoset pelkää!"
"En mä niille huudakaan", tuhahdin.

Faythe tuli vielä vastahakoisesti aidalle. Silitin sen päätä. Se yritti vain ihan vähän purra, mutta sitä ei edes oikeastaan lasketa. Sen korvatkin nousivat luimusta kun iskä kaivoi taskustaan jonkun omalta hepaltaan jääneen tyhmän namin ja laittoi sen minun kämmenelleni. Annoin sen Faythelle. Tiesin, että tänään ei ratsastettaisi, ja jos olisin edes kysynyt, iskä olisi sanonut, että kello on miljoona. Oli kylmä, ja aiemman järkytyksen takia väsykin.

"Sittekkö kotia?" kysyin iskältä.
"Kotia?" iskä hirnahti niin kuin iskän hevonen hirnahtaa. "Ei kuule, neiti hevosenomistajalla on vielä paljo hommaa."
"Ai mitä muka? Ai harjataanks me Faythe!"
"Ei. Ja me ei tehdä mitään, vaan sä teet. Alapa kantaa noita ponin romuja tonne talliin."
"Eksä muka auta! Emmä jaksa kantaa! Mua väsyttää! Ylikovaa!"
"No mä vien satulan kun se painaa niin paljon. Mutta arvaa kuka vie ihan joka ainoan muun romun? Sinä!"
"Eikä! Viedään huomenna!"
"Ehei kun hevosenomistajat hoitaa aina ensi hevosensa ja sitte vasta ittensä vaikka niitä väsyttäis kuinka lujaa. Menes jo. Mitä kauemmin seisot siinä, sitä myöhemmin ne kamat on tallissa."
"Huomenna mä kyl sitte ratsastan", murisin iskälle ja lähdin sen edellä autolle. "Heippa Faythe!"
"Ratsasta kuule niin paljon kun kerkeet kakan luomiselta ja muulta kaikelta. Heti kun on läksyt tehty ja kaikki tallihommat tehty niin siitä vaan."
"Räh!" rähähdin sanattomasti iskälle. Vaan vielä tämä tästä muuttuisi! Vielä menisi Faythe Riitalle ja minä sen kanssa, ja sitten menisin heti koulusta kyllä bussilla Riitalle, ja sitten ratsastaisin, enkä yhtään siivoaisi kakkoja, ja kaikki olisi niin kuin hevosenomistajalla kuuluu olla! Tai siis melkein-hevosenomistajalla! Ja siihen asti jaksaisin tasan olla täällä, kun kerran Faythekin oli täällä eikä menossa makkaraksi. Ja se olisi tärkeintä se.

**

Faythe muutti Kössin kimppatallille ja on Ruskan (melkein) ikioma (vuokra)poni.

Mä ja Faythe voitetaan (melkein) kaikki aikuiset

Ruska Svart, 11v, kertoo

Mä ja Faythe ollaan myös kouluratsastajia sitte kun me ollaan isoja. Tai siis isompia. Me aloitettiin kuitenkin nytte Harmony Championsin helposta B:stä, mutta me oltiin vaan viidensiä vaikka meidän piti olla yksensiä, tai siis ensimmäisiä. Meille pitäis antaa tasoitusta, koska Faythe on 40 senttiä lyhyempi kun muut ja mä oon 20 vuotta nuorempi kun muut, mutta ei meille annettu mitään tasoitusta. Iskä sanoo, että ei näin isot tytöt tasoitusta enää tarvi kun mä ja Faythe: meidän pitää vaan olla parempia jos me halutaan olla yksensiä. Pitää harjoitella kovaa.

No mä ja Faythe päätettiin, että me harjoitellaan sitten tosi kovaa ens kerralle. Mä meen ratsastustunnille ainakin joka päivä,  jos iskä antaa luvan. Me mennään Faythen kaa estehyppyjä ja kouluratsastusta koko aika ja sit kukaan ei voi meille mitään. Vaikka ei kukaan voi meille nytkään mitään, kun me ollaan vaan niin hyviä. Tai ne neljä, jotka meni paremmin siellä kisoissa, näköjään voi meille jotain, mutta ne onkin sitten ainoat.

Mutta nyt pitää lopettaa kertominen kerta iskä sanoo että mun pitää mennä aamupalalle. Hei hei!

Kuinka mä ja Faythe oltiin taas parhaita ratsastajia kaikista

Ruska Svart (11 vuotta) kertoo)

Mä ja Faythe ollaan saatu kilpailla ainakin ihan sikamonta kertaa, koska mä oon ihan sairaan hyvä ratsastaja ja Riitta ja iskä sanoi että me saadaan. 14.7. me oltiin esim. Rihtniemessä ja tietenkin me sijoituttiin, koska ollaanhan me niin hyviä. Me oltiin neljänsiä, eikä pudotettu yhtään puomia tietenkään. Mä olisin voinut tietenkin mennä vaikka 160-senttisiä esteitä, mutta iskä ja Riitta sanoi että mä meen 60-senttisiä tai en mee ollenkaan, joten me mentiin 60-senttisiä. Vaikka oon mä hypänny isompiakin. Oonpa! Oon monta kertaa! No ainakin Faythe on hypänny 80-senttisiä ja ne on ihan tosi isoja: mä näin kun isot tytöt hyppäs sillä kesäleirillä.

Faythe oli tietenki koko kisan kaikkein paras hevonen ja koko Suomen paras muutenki. Siellä oli muitakin hevosia ja jotain ratsastajia, joiden kaa iskä jutteli jotain ihan sikakauan ja me jouduttiin odottamaan. Sanoi se kaikkien nimetkin mulle, mutta mitä mä jollain Malmilan tädillä, Flockhartin tädillä tai Seljavaaran sedällä teen, kun oli kerran sovittu, että mennään jätskille paluumatkalla? Iskä vaan jankutti, että se on ennen paljon kilpaillu niitä vastaan ja niitä on hauska nähdä, mutta ei se oo kyllä mun syy eikä mun pitäis joutua kärsimään siitä. Ainoa kiva ketä siellä oli, oli Kozlovin setä, kerta mä oon valmentanu sen poikakaveria ja se on sen takia niin hyvä ratsastaja kun mä oon sen valmentaja. Mä menin kysymään siltä että ostaako se mulle jätskin kun iskä vaan puhui ja puhui Käkiharjun sedän kaa jostain hevosista, mutta ei se kerjenny ostaa kun just sillon iskä oli muka valmis ja otti mua olkapäästä kiinni ja sanoi ettet kerjää Niklakselta yhtään mitään siellä.

Iskä sit osti mulle jätskiä ja me mentiin Riitan tyä. Siellä mä talutin Faythen itte trailerista pois ja iskä vähäsen katto ettei se putoa rampilta. Oli ihan hirvee väsy, mutta Riitta sanoi, että jos on tarpeeks vanha ja viisas kilpailemaan hevosella, on tarpeeks vanha ja viisas hoitamaan sen valmiiksi ennen kun menee itte kotia nukkumaan. Niin mä sit harjasin Faythen, kun Riitta kyseli iskältä kaikkea tylsää ja ne puhui taas sata vuotta niistä sedistä ja tädeistä. Mutta se ei ollu niin tylsää kun siellä kisapaikalla, kun Riittan työnä mä tiedän missä on hevosten herkut niin mä syötin Faythelle vähä kaikkea. Riitta sanoo aina et sillä on onneksi rautamaha. Oikeesti sillä on kyllä ihan tavallinen hevosmaha.

Toivottavasti ens kerran kun me kisataan, niin iskä ei tuu. Tai ainakaan Malmilan täti, Flockhartin täti ja Seljavaaran setä ei tuu eikä varsinkaan Käkiharjun setä ettei iskä muhi siellä sitte yöhön asti.

Mulle ja Faythelle ei ryppyillä

Ruska Svart kertoo

Riitta ja ISKÄ sanoi, että MÄ saan kilpailla Faythella, koska MÄ oon jo todella taitava ja iso. Sitä paitsi mä oon ratsastanut Faythella jo jotain viis vuotta, niin se on tuttu ja kyllä mä muutenkin osaan. Mä oon muutenkin jo ykstoista, ja iskä jankutti aina, että mä saan aloittaa kun oon kymmenen.

Mutta enivei. Iskä luuli, että me aloitetaan jotenkin kevyesti jossain ratsastuskoulun kisoissa, mutta todellakaan en oo aloittamassa missään höpönhöpön-leikkikisoissa. Mä oon hypännytkin Faythella jotain miljardi kertaa enemmän kun iskä edes tietää, joten mä päätin tulla tänne Kultasaaren kartanolle kuulkaa kansainvälisiin kisoihin. Meen nyt ihan justiinsa kenttää, mut oon täällä koko viikon ja meen koulua ja esteitäki samalla. Kyllä Faythe jaksaa, ja muutenkin se on tasan paras poni ainakin Riitan omista, niin varmaan me voitetaankin kaikki.

Iskä ja Riitta ei olis silleen antanu lupaa lähtee tänne, mutta mä tiesin kyllä heti kuinka mä saan luvan: kysymällä äidiltä. Äidillä on syyllinen olo, kun se on koko kesän laukannu jalkkispeleissä ja reeneissä. Mä olin muka surullinen siitä niin mä saan ihan mitä vaan. Iskä sit taas ei ikinä uskalla sanoa ei, jos äiti on jo antanu luvan. Edes Riitta ei uskalla sanoa mitään, jos meidän äiti päättää jotain, koska meidän äidille ei ryppyillä.

Eikä mulle ja Faythelle. Meillekään ei ryppyillä. Olkoon niin aikusten kisat kun tahtoo, niin me tasan pärjätään täällä. Ja sit kun mä oon vielä isompi, mä meen myös Power Jumppiin Faythella ja voitan kaikki. Ja se on pikkusen vielä isompi kisa, niin että melkeen on jo kiirekin mennä niihin kansainvälisiin. Sitä paitsi mua ei jännitä nytkään yhtään, vaikka iskä kyselee tossa koko ajan.

Kansainvälisen tason ratsu

 "Meistä on tullu voittamattomia", ilmoitin Hasselle kun purin sen trailerista. "Helpossa seessä voittamattomia, koska sä liikut ku lehmä ja mä ratsastan ku jauhosäkki, mut voittamattomia silti."

Hasse katseli minua riimunarun toisesta päästä levollisena, vaikka oli kisahälinää. Se huiski laiskasti olemattomalla hännällään, eikä sillä tuntunut olevan huolen häivää. Yritin itsekin pitää yllä iloista naamaa. Hassen ei tarvitsisi vaistota jälleen sitä, että olin taas tapellut Holgen kanssa viimeksi juuri ennen lähtöä. Riitely oli jatkuvaa, ja koski aina samaa asiaa. Kilpailemista. Nyt aihe oli ajankohtainen, kun tänne oli lähdetty aamuyöstä. Olin lähtenyt Hassen kanssa ovet paukkuen Kultasaaren kartanolle. Näyttämään vähän mallia kouluratsastuksessa. Ei kun siis osallistumaan helppoon C:hen. Holgen mielestä tämä oli liian pitkä matka lähteä häviämään, mutta Holge voisi kaikin mokomin vaikka kaatua idioottimaisissa Crocs-sandaaleissaan takapihallaan ja kuolla kitumalla. Ihme homma, että hänellä oli kaikista eniten mielipiteitä Hassesta, vaikka hänen omistusprosenttinsa siitä oli nolla.

"Kuulikko hä, Hasse? Meidän pitää kilpailla nyt aiva sairaan täysii, kun me kerran ollaan voittamattomia. Nää on aika isot kisat. Täällä on ulkomaalaisia ja kaikkea. Me voitetaan tää Holgen ja Ramonan kiusaksi oikeen, niin voitetaan."

Hasse ei virkkanut mitään. Se jatkoi huiskimistaan kaikessa rauhassa, eikä näyttänyt ollenkaan siltä, että lähtisi puolen tunnin päästä kansainvälisen kouluratsastuskilpailun luokkaan. Toisaalta eipä se koskaan näyttänyt muuta kuin tyytyväiseltä ja tyyneltä.

"Viittikkö avata silmät kunnolla? Meidän kovettu luksustreeni menee hukkaan, jos sä et herää aika nopeesti. Ei oo kauaa aikaa ennen lämmittelyä. Tuukko hä, Hasse? Lämmittelyyn? Tuukko jos saat omppua? Omppua, huhuu?"

Kun tarpeeksi hoki, että omppua, kansainvälisen tason helpon C:n ratsuni avasi silmänsä ja maiskutteli hieman. Raahasin sen mukaani pikku kävelytykseen. Se virkistyisi vähän ennen kuin nukkuisi taas vilinässä, kun satuloisin sitä. Voi äiti, että se oli taas uljas näky lontiessaan niin kuin etana ja syödessään  omppua samalla, mutta ai jehna miten ylpeä olin siitä joka hetki. Ei hävettänyt pätkääkään raahata Hassen kaltaista nukkuvaa heppaa perässään, vaikka muilla oli kuinka kovetut puokit ja sporttiponit. Holgen kiusaksikin olin ylpeä.