Tarina siitä ku iskä on pyllyhousu ja Faythe melkein kuolee mut ei ihan

 "Mutta mulla EI OO NÄLKÄ!" yritin selittää iskälle, kun se ei tajua mitään ikinä ja on maailman tyhmin ääliö.
"Sitten sä et syö", iskä sanoi ihan sairaan ärsyttävällä rauhallisella opettajaäänellä, jota se käytti minuun tasan käydäkseen hermoille. "Mutta jos sä et syö, sä et mene tallille. Ja missaat sun yllätyksen."
"En mä voi syödä jos ei oo nälkä!" sanoin sille ja pistelin tyhmää kanakeittoa suuhun.
"Jaajaa", iskä huokaisi iskämäisesti ja kääntyi rapsuttamaan meidän Taavia pylly pystyssä.

Vaikka iskä on aivan pyllyhousu, se on reilu kuitenkin. Heti kun olin syönyt ja pukenut, se veti nahkatakin päälle (VAIKKA ON PAKKASTA JA VÄHÄSEN LUNTA!!) ja lenkkarit jalkaan (HUOM EI TALVILENKKAREITA, JA NAUHATKIN OLI AUKI!!). Sitten me lähdettiin autolla menemään tallille Riitan tyä, vaikka ei ollut edes ratsastustuntipäivä. Ajattelin, että se yllätys on varmaan ylimääräinen ratsastustunti, mutta iskä ei sanonut mitään vastauksia vaikka kuinka kysyin.

"Terve", iskä sanoi Riitalle heti kun me mentiin talliin sisään.
"Faythe!" minä sanon Faythelle heti kun me mentiin talliin sisään.
Faythe sanoi ihahaa ja Riitta sanoi jotain että hän laittaa sen valmiiksi. Valmiiksi mihin?
"Eikä kun Ruska saa itte opetella tekemään asioita", iskä mumisi ja rapsutti ensin Faythen niskaa niin kuin koiraa ja sitten omaa silmäänsä. Sitä silmää, jossa ei kasva ripsiä.
"Mä osaan jo laittaa satulan", tuhahdin.
"Näin on", iskä myönsi ja siirtyi kauemmas, kun Faythe yritti purra sitä. Me ei Faythen kanssa tykätä iskästä.
"Missä se on?"
"Mikä?"
"Satula?"
"Ei sille satulaa pistetä nyt. Ootsä Ruska ennen pistäny tommosia?"

Iskä osoitti jotain ihme toppahöskiä, jotka olivat Ruskan vieressä käytävällä. Aika pieniä toppahöskiä. Niiden alla oli loimi, ja sitä en kyllä osannut itse laittaa niin ettei karva menisi huonosti, vaan Riitta tai iskä aina auttoi. Niistä toppahöskistä ei ottanut edes selvää, mitä ne on.

"Noi pitkät menee takajalkoihin. Laitanks mä ne? Ettei toi poni potki sua vahingos? Jos sä pistät noi lyhyet eteen?" Iskä höpisi ihan niin kuin Faythe olisi ikinä tehnyt pahaa kärpäsellekään.
"Mä voin laittaa itte kaikki", ilmoitin. "Jos... Jos Riitta näyttää kuinka ne pistetään."
"Ai mä en saa näyttää?" iskä kysyi.
"No et! Mee sä pois."

Joo ei mitään sellaisia että iskä muka näyttää. Se on jo tarpeeksi noloa että iskä tulee tallille mukaan, kun muut saavat tulla aika usein yksin fillarilla, tai siis ainakin kesällä saavat. Vitsit että kaverit nauraisivat, jos iskä vielä näyttäisi miten jotain toppahöskiä laitetaan.

"Nää on Ruska kuljetussuojat", Riitta sanoi ja kyykistyi Faythen vierelle, mutta ei yhtään taakse, kerta hepan taakse ei saa mennä. Eikä päätä saa pistää sen alle kun nostaa kaviota. Ettäs tiedätte.
"Nää kaikki tarrat pitää olla ulkopuolella. Tohon jalkaan menee tää."

Koska me ei Riitan kanssa olla mitään turhia jätkiä, eikä Faythekaan ole, niin me saatiin nopeasti Faythelle kuljetussuojat ja loimi. Heti alkoi sujua, kun iskä meni jonnekin pihalle siitä jaloista pyörimästä. Riitta nauroi, kun sanoin sillekin niin. Sitten yhtäkkiä tajusin, mitä tässä ollaan oikein tekemässä. Menin nopeasti Faythen eteen seisomaan kädet levälläni niin ettei iskä tai Riitta saisi enää ikinä koskettua siihen.

"Kauanko Faythe on poissa?" kysyin ekana.
"Jaa-a kuule. Varmaan hyvän aikaa", Riitta hymyili.
Katsoin olkani ylitse korvat luimussa tönöttävää ruskeaa ponia. Riitta oli sata kertaa uhannut, että pistäisi sen makkaraksi. Mutta ei kai makkaraksi pistettävälle ponille pistetä mitään ihme kuljetussuojia jos se kerran vain kärrätään teurastamolle? Eihän?
"Mä haluan että iskä tulee!" vaadin Riitalta ja näytin hampaita Faythen kanssa kun se yritti tulla lähemmäs meitä.
"Mikä sun kulta nyt tuli?" Riitta kysyi ja kyykistyi taas, tällä kertaa ihan minun ja Faythen naamojen eteen.
"Mä haluan iskän tänne! Et vie Faythea mihinkään! Mihin se menee? Missä iskä on? Et tapa Faythea!"
"Mitä jeesusta sä huudat hevostallissa?" iskä mölisi tullessaan juuri silloin takaisin sisälle, vaikka ei hevostallissa edes saa mölistä, kaikkihan sen tietää!
"Riitta tappaa Faythen, iskä ostetaan se, mä en tarvi enää ikinä viikkorahaa jos me ostetaan Faythe, ja mä en tarvi synttärilahjoja enkä mitää mut voidaanko iskä kiltti--"
"Hei", iskä sanoi ihmeellisen lempeästi ja meni polvilleen. Se oli aika paljon pitempi kuin Riitta, mutta se kumarsi selkäänsä niin paljon että senkin silmät olivat samalla tasolla Riitan kanssa. Pakkanen kiristi sen vanhoja arpia niin ettei sen silmä mennyt kunnolla kiinni kun se räpytti sitä.
"Hei hei hei", iskä sanoi uudestaan. "Ei oo kulta pieni mistään semmosesta kyse että kukaan tappais sitä ponia. Eikä se edes mee mihinkään kauas. Älä itke. Tuu tänne."
"Mihin se sitte menee?" kysyin kun pääsin iskän syliin, kerta ketään ei ollut näkemässä ja nauramassa siinä.
"Tohon melko lailla naapuriin. Saat kuule harjotella hevosenomistajuutta nytte. Katotaan vaan, niin et jaksa joka aamu kumminkaan mennä talliin vaikka uhoat, ja ton ponin voi palauttaa tänne sitten kun sä kyllästyt", iskä hyrisi. Faythe yritti taas purra sitä, mutta ei yltänyt.
Silitin Faythen nokkaa käsi pitkällä, koska Faythe puree vain iskän ja Riitan kaltaisia ilkeitä tyyppejä, jotka valehtelevat toisille että niitten poni tapetaan.

"Miksen mä voinu vuokrata tätä Riitan tallilla?" kysyin iskältä käsi Faythen kaulan ympärillä. Iskä ei antanut edes minun taluttaa itse, kun hän ja Riitta luulevat että Faythe voi olla muka jotenkin vaarallinen uudessa paikassa. Ei Faythe ole koskaan vaarallinen!
"Siks että sun pitää ihan ite oppia tekemään asioita jos sä muka joskus haluat oman hevosen", iskä mutisi ja melkein laahasi vastahakoista Faythea perässään kohti yhtä tarhaa, jonka yksi täti oli osoittanut Faythelle.
"Voin mä opetella Riitanki työnä tekemään itte!"
"Riitalla on vaan täyshoitopaikkoja, ja tää on karsinapaikka. Täällä sun on pakko tehdä mun kaa hommia. Ja lisäks tänne sä pääset suksilla talvella ja fillarilla kesällä ihan ilman mua -- mutta sitä ei olis pitäny sanoa."
"Miksei?"
"Siks että sä et saa tulla tänne yksinäs ennen kun mä näen että sä osaat olla."
"Olisin mä jaksanu ajaa Riitanki tyä!"
"Sit ne vielä maksaa jotain tonnin ne Riitan vuokrakarsinat."
"Ai eiks me olla miljonäärejä?" (Iskä aina sanoi niin kun joku oli muka liian kallista.)
"Ei. Hyvä jos ollaan tuhatnäärejä", iskä naurahti.
"Mä haluan päästää Faythen itte tarhaan!"
"Ekkä päästä! Meet tonne sivulle siitä ettei se tuu sun päälle!"
"Ei se tuu ikinä mun päälle. Se tykkää musta!"
"Tykkääkö tämä lie kenestäkään", iskä mutisi ja päästi Faythen pimeään tarhaan.

Sinne se paineli häntä pitkällään, minun melkein oma ponini. Ärsytti, etten saanut itse taluttaa sitä, koska tasan olisin osannut. Kauheasti ei kuitenkaan ärsyttänyt, kun kerran iskä oli vihdoin hommannut Faythen minulle... Ainakin melkein. Ja melkein riitti.

"FAYTHE!" huusin sinne hakaan.
"Hys!" iskä sihisi. "Tiedä mitä noi muut hevoset pelkää!"
"En mä niille huudakaan", tuhahdin.

Faythe tuli vielä vastahakoisesti aidalle. Silitin sen päätä. Se yritti vain ihan vähän purra, mutta sitä ei edes oikeastaan lasketa. Sen korvatkin nousivat luimusta kun iskä kaivoi taskustaan jonkun omalta hepaltaan jääneen tyhmän namin ja laittoi sen minun kämmenelleni. Annoin sen Faythelle. Tiesin, että tänään ei ratsastettaisi, ja jos olisin edes kysynyt, iskä olisi sanonut, että kello on miljoona. Oli kylmä, ja aiemman järkytyksen takia väsykin.

"Sittekkö kotia?" kysyin iskältä.
"Kotia?" iskä hirnahti niin kuin iskän hevonen hirnahtaa. "Ei kuule, neiti hevosenomistajalla on vielä paljo hommaa."
"Ai mitä muka? Ai harjataanks me Faythe!"
"Ei. Ja me ei tehdä mitään, vaan sä teet. Alapa kantaa noita ponin romuja tonne talliin."
"Eksä muka auta! Emmä jaksa kantaa! Mua väsyttää! Ylikovaa!"
"No mä vien satulan kun se painaa niin paljon. Mutta arvaa kuka vie ihan joka ainoan muun romun? Sinä!"
"Eikä! Viedään huomenna!"
"Ehei kun hevosenomistajat hoitaa aina ensi hevosensa ja sitte vasta ittensä vaikka niitä väsyttäis kuinka lujaa. Menes jo. Mitä kauemmin seisot siinä, sitä myöhemmin ne kamat on tallissa."
"Huomenna mä kyl sitte ratsastan", murisin iskälle ja lähdin sen edellä autolle. "Heippa Faythe!"
"Ratsasta kuule niin paljon kun kerkeet kakan luomiselta ja muulta kaikelta. Heti kun on läksyt tehty ja kaikki tallihommat tehty niin siitä vaan."
"Räh!" rähähdin sanattomasti iskälle. Vaan vielä tämä tästä muuttuisi! Vielä menisi Faythe Riitalle ja minä sen kanssa, ja sitten menisin heti koulusta kyllä bussilla Riitalle, ja sitten ratsastaisin, enkä yhtään siivoaisi kakkoja, ja kaikki olisi niin kuin hevosenomistajalla kuuluu olla! Tai siis melkein-hevosenomistajalla! Ja siihen asti jaksaisin tasan olla täällä, kun kerran Faythekin oli täällä eikä menossa makkaraksi. Ja se olisi tärkeintä se.

**

Faythe muutti Kössin kimppatallille ja on Ruskan (melkein) ikioma (vuokra)poni.